Mitä se oikeasti on
Vilpittömin kohteliaisuus, jonka kokille voi antaa.
Moni italialainen oppii jo lapsena, ettei ruoalla leikitä, suu täynnä ei puhuta ja ruokailuvälineitä käytetään oikein.
Sitten tulee scarpetta-hetki.
Pala leipää.
Viimeinen lusikallinen kastiketta.
Lautanen palaa keittiöön puhtaana.
Ulkopuolisen silmin se voi näyttää pieneltä etikettirikkomukselta.
Italiassa asia on usein päinvastoin.
Scarpetta tarkoittaa hyvin yksinkertaisen asian sanomista:
”Se oli niin hyvää, etten halunnut jättää pisaraakaan.”
Siksi italialaisissa kodeissa näkee usein erikoisen kohtauksen.
Vieras epäröi.
”Saanko?”
Kokki hymyilee.
”Totta kai!”
Monissa perheissä käy jopa päinvastoin.
Jos et tee scarpettaa, joku saattaa ajatella, ettei ruoka maistunut sinulle tarpeeksi.
Scarpetta kertoo jostakin hyvin italialaisesta.
Hyvät tavat ovat tärkeitä.
Mutta ne eivät koskaan ole yhdessäolon iloa tärkeämpiä.
Jos sääntö tekee ateriasta kylmemmän tai muodollisemman, sen voi panna hetkeksi sivuun.
Jos ele ilmaisee vilpitöntä arvostusta, siitä tulee kohtelias, vaikka etiketti väittäisi muuta.
Italialaisille ruoka ei ole vain ravintoa.
Se rakentaa ihmissuhteita.
Ja juuri siksi scarpetta ei oikeastaan koske leipää.
Se koskee kokkia.
Tulkinta-avain
Italialaisille etiketti on olemassa siksi, että ihmisillä olisi hyvä olla yhdessä – ei siksi, että se estäisi heitä nauttimasta ateriasta.
