Miltä se näyttää
Lyhyt kävely.
Mitä se oikeasti on
Jos italialainen ehdottaa, että lähdette tekemään due passi, älä huolehdi matkasta.
Se voi olla kaksisataa metriä.
Tai viisi kilometriä.
Etäisyys ei oikeastaan koskaan ollut asian ydin.
Italiassa kävellään puhumista varten.
Kävelyn tarkoitus ei ole kuntoilla. Sen tarkoitus on jatkaa hetkeä, jota kukaan ei halua vielä lopettaa. Illallisen, kahvin tai aperitiivin jälkeen joku ehdottaa lähes väistämättä:
”Facciamo due passi?”
Se on kohtelias tapa sanoa, ettei keskustelu ole vielä ohi.
Usein määränpäätä ei edes ole. Lähdetään ulos, käännytään kulman taakse, päädytään piazzalle, tavataan joku, pysähdytään tervehtimään, vaihdetaan suuntaa, ostetaan jäätelö ja huomataan melkein vahingossa olevansa täsmälleen siellä, mistä lähdettiin.
Italialaisessa kävelyssä on toinenkin erikoisuus.
Sen tarkoitus ei ole päästä jonnekin.
Sen tarkoitus on olla yhdessä matkalla.
Siksi Italian kaupungit ovat täynnä paikkoja, jotka tuntuvat olevan suunniteltu pikemminkin hitaasti kuljettaviksi kuin nopeasti saavutettaviksi: aukioita, rantabulevardeja, pylväskäytäviä, historiallisia keskustoja ja pääkatuja.
Ne eivät ole vain kaupunkitilaa.
Ne ovat ihmissuhteiden näyttämöitä.
Tilanne
— Dove andiamo?
— Da nessuna parte.
— E allora?
— Facciamo due passi.
Tuntia myöhemmin.
— Ma siamo tornati alla macchina.
— Certo.
Avain ymmärtämiseen
Italialaisille kävely ei ole tapa päästä johonkin paikkaan. Se on tapa pitkittää yhteistä hetkeä.
